Miten pieni Valkon kylä saadaan mukaan Höyryllä Walkoon -tapahtuman kaltaiseen suurhankkeeseen talkootyönä toteutettavaksi???
- No, siihen tarvitaan vain yksi kappale Harri Hillejä!
 |
Harri Hilli on kolmannen polven valkolainen, joka jo vuonna 2005 haaveili oman Valkon historiayhdistyksen perustamista. Yhdistys perustettin vuoden 2008 alussa (Valkon Historiallinen Yhdistys ry) ja välittömästi uusi yhdistys houkutteli Harrin suulla muut kylän yhdistykset mukaan luomaan kaksipäiväistä kylätapahtumaa, jota kehtaa esitellä muillekin. Syntyi Höyryllä Walkoon -tapahtuma, joka toteutettiin ensimmäistä kertaa elokuussa 2008.
Menestys oli odotettua suurempi ja kävijät toivoivat tapahtumalle jatkoa.
|
Harri on kerännyt harrastuksenaan muutaman vuoden ajan talteen Valkon historiaa: kirjallista ja suullista tietoa, valokuvia... Kerätystä materiaalista on nyt syntynyt n. 200 valokuvan näyttely Höyryllä Walkoon -tapahtumaan sekä myöhemmässä vaiheessa kirja, joka mahdollisimman seikkaperäisesti ja elävästi kertoo Loviisan eteläisimmän kaupunginosan, Valkon, historiasta.
Heinäkuussa 2005 toimittaja Jouni Lappalainen haastatteli Harria Loviisan Sanomiin. Harri kertoi löytäneensä Loviisan Sanomien arkistoista viitteitä kauppaliikkeistä, jotka ovat jo hävinneet. Yksi esimerkki on työväen osuusliike.
–Osuusliikkeellä oli oma meijeri ja myymälä. Kukaan ei tunnu tietävän, missä nämä ovat olleet, Hilli kertoo ja harmittelee, ettei muistitiedon keruuta aloitettu parikymmentä vuotta sitten, koska silloin oli elossa sitä sukupolvea, joka oli asunut Valkossa alusta saakka.
Meistä valkolaisista tuntuu vieläkin löytyvän ripaus entisaikojen talkoohenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista. Ehkä siitä syystä meitä välillä verrataan sarjakuvien gallialaiskylään, josta olemme ylpeitä :) Valko on hyvä paikka asua ja kasvattaa lapsia. Täällä tuntee olonsa kotoisaksi tavallisten ihmisten ympäröimänä.
Viimevuoden "höyry" imi järjestäjistä mehut lähes viime tippaan, mutta jostain syytä olemme liikkeellä jälleen! Mukana on viime vuotisesta kaikki se hyvä, josta yleisö kiitteli. Mukaan on tänä vuonna laitettu lisää höyryä ja tapahtumia, jotta kaikki varmasti löytää itselleen jotain kiinnostavaa.
Näin webmasterin ominaisuudessa tahdonkin kiittää kaikkia gallialaisia, jotka laittavat tänäkin vuonna itsensä likoon yhteisen tapahtumamme vuoksi ja samalla toivottaa TERVETULLEEKSI KAIKKI IHMISET TUTUSUMAAN MAAILMAN KAUNEIMPAAN JA VIIHTYISIMPÄÄN VALKON KYLÄÄN 22.-23.8.2009.